sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Maailman paras mutakakku (ilman suklaata!)

Milla:

Olen aina tykännyt mutakakusta, mutta yleensä kun alkanut tekemään mieli mutakakkua niin kaapissa ei olekaan ollut suklaata. Tähän reseptiin sitä ei tarvita ja tämä on muutenkin niin helppo ja nopea ohje, että tämä on yksi ehdottomista lemppariresepteistäni.

Tein tätä usein jonkun leivontakirjan ohjeella, mutta nyt en ole kyseistä teosta löytänyt pitkään aikaan enää, joten pienen googlailun jälkeen löysin lähes vastaavan reseptin, jota tosi hieman muokkailin. Alkuperäinen resepti on siis täältä.

100g voita
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
5 rkl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

* Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele vuoka (itse käytän 23cm piirasvuokaa)
* Sulata voi ja anna sen jäähtyä
* Vatkaa munat ja sokeri keskenään
* Lisää sekaan vaniljasokeri, kaakaojauhe, jauhot ja voi. Sekoita varovasti esim. nuolijalla
* Kaada taikina vuokaan ja paista 20 minuuttia


Vinkkejä:

* Koristele aavistuksen jäähtynyt kakku vaikkapa tomusokerilla
* Kakun suklaisuutta pystyy vaihtelemaan käyttämällä joko tavallista kaakaojauhetta, jolloin lopputulos on
   miedompi tai tummaa kaakaojauhetta saadakseen voimakkaamman maun
* Muistathan, että tämän kakun kypsyyttä ei voi testata hammastikulla, sillä taikinan kuuluu jäädä
   "raa'aksi" :)

P.S. Kuvat tähän postaukseen tulee hieman myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä :) Jätäthän kommentin!