maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sitruunavadelmaruudut

Janette:

 Nämä leivokset olivat suorastaan suussa sulavia. Sitkeä ja kirpeä sitruunatäyte yhdistettynä makeaan vadelmaan kuulostaa täydelliseltä - ja sitä se onkin. Nappasin reseptin eräältä ulkomaiselta sivustolta (jota en valitettavasti enään löydä) ja vuoan koko osoittautui ongelmaksi. Meiltä ei löytynyt 22x33 vuokaa, joten käytin pientä piirasvuokaa ja toista neliönmuotoista. Hyvin onnistui niinkin! Neliövuoassa tulos oli parempi, koska täytettä oli enenmmän.
Sitruunavadelmaruudut
pohja
240 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
4,5 dl jauhoja

sitruunakerros
4 kananmunaa
3,5 sokeria
2 sitruunan mehu
0,5 dl jauhoja

vadelmakerros
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
2 rkl jauhoja
1 dl vadelmahilloa 

Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään. Laita vuoan/vuokien pohjalle leivinpaperi ja painele pohja varovasti vuoan pohjalle. Painele pohjaan haarukalla muutama reikä ja paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.
Pohjan ollessa uunissa, valmista täytteet. Vatkaa sitruunakerroksen kananmunat ja sokeri, kunnes se vaahtoaa ja kuplii (n. 3-4 min). Sekoita joukkoon jauhot. Purista sitruunoiden mehu ja lisää se viimeisenä. Anna pohjan jäähtyä hieman, ennenkuin kaadat täytteen sen päälle.
Aloita vadelmakerros vatkaamalla sokeria ja kananmunaa, kunnes se kuplii. Lisää seuraavaksi jauhot ja vadelmahillo. Jos hillo on liian jäykkää sekoitettavaksi, lisää siihen ensin vettä, kunnes haluttu koostumus on saavutettu. Sekoita vadelmatäytettä kunnes se on tasaista ja ripottele sitä sitten sitruunakerroksen päälle lusikan avulla. Paista vielä lopuksi noin 20 minuuttia. Nämä olivat ehdottomasti parhaimmillaan jääkaappikylmänä.

Vinkit:
  • Koristelun tein sirottelemalla tomusokeria kakkusabluunan läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä :) Jätäthän kommentin!