sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Herkulliset vohvelit

Milla:

Kuvavarastoja penkoessani huomasin kuvan varsin herkullisista vohvelesita, joita tein n. kuukausi sitten.
Hiihtoloman muiden suunnitelmien vuoksi leipominen saattaa nyt jäädä hieman taka-alalle, joten tein pari postausta tänne etukäteen ajastuksella. Nämä vohvelit onnistuvat ohjeita noudattamalla aivan varmasti, joten tämä ohje sopii siis myös aloittelijoille.

Tästä taikinasta tulee noin 10 keskikokoista vohvelia

5 dl maitoa
n. 7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl suolaa
100 g sulatettua voita
2 tl vaniljasokeria


* Vatkaa kananmunat
* Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot huolellisesti keskenään
* Lisää kananmunien sekaan suola, sokeri ja jauhot vuorotellen maidon kanssa
* Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu rasva
* Vatkaa varovasti taikinaksi ja paista vohvelit

Vinkkejä:

* Jos taikina tuntuu mielestäsi liian paksulta, voit lisätä siihen hieman lisää maitoa.
   Omasta mielestäni taikina oli kuitenkin juuri sopiva :)
* Näitä voit tarjoilla joko suolaisten tai makeiden lisukkeiden kanssa. Kokeile esimerkiksi yrttituorejuuston
   ja salaatin kanssa tai jäätelön ja kinuskikastikkeen kera


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä :) Jätäthän kommentin!