lauantai 1. helmikuuta 2014

Raikas appelsiinilotta

Milla:

Vaikka pidänkin kovasti talvesta niin en silti voi olla välillä haaveilematta vielä kovin kaukana häämöttävästä kesästä. Tästä muodostuikin idea valmistaa ihka ensimmäinen appelsiinilottani, vaikkapa sitten keskellä talvea. Olen katsonut tähän ohjeita useammastakin kirjasta ja soveltanut niistä tämän  kyseisen resptin.

Appelsiinilotta n. viidelle henkilölle

4-5 isoa appelsiinia (riippuen siitä haluatko appelsiininpaloja myös täytteeseen)
1 1/2 dl appelsiinimehua
3 dl turkkilaista jugurttia (tähän sopii myös rahka)
3 rkl sokeria
3 dl kuohukermaa
5 kpl liivatelehtiä

*  Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutin ajaksi
* Kuori ja viipaloi appelsiinit noin 2 sentin paksuisiksi viipaleiksi
* Asettele appelsiiniviipaleet vuoraamaan kulhon pohja haluamaasi korkeuteen saakka.
   Loput appelsiinit voit pilkkoa tässä vaiheessa pieniksi paloiksi, jos haluat lisätä ne täytteeseen
* Lisää appelsiininpalat ja sokeri jugurtin sekaan ja sekoita
* Nosta liivatelehdet pois likoamasta ja purista niistä varovasti ylimääräinen vesi pois.
   Kuumenna appelsiinimehu kattilassa ja anna sen jäähtyä hetken.
* Sekoita liivatelehdet appelsiinimehuun ja anna seoksen jäähtyä vielä hetken
* Vatkaa tässä vaiheessa kerma vaahdoksi ja laita se hetkeksi sivuun odottamaan
* Lisää ensin jäähtynyt appelsiinimehu jugurttiseokseen ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon
   kermavaahto ja maista. Lisää sokeria makusi mukaan
* Kaada täyte appelsiineilla vuorattuun kulhoon ja peitä kulho muovilla. Anna jähmettyä
   jääkaapissa mieluiten yön ylitse
* Kumoa varoen appelsiinilotta tarjoilulautaselle ja siisti sitä hieman vielä tarpeen vaatiessa.
   Voit koristella sen esimerkiksi kermavaahdolla tai suklaahipuilla.


Vinkkejä:

* Säilytä jääkaapissa ja ota tarjolle suoraan kylmästä
* Jos haluat saada täytteestä kiinteämmän tai löysemmän, pystyt
   säätelemään sitä liivatelehtien määrällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä :) Jätäthän kommentin!