Milla:
Eräänä iltana vanhaa kotitalouden kirjaani selaillessa osuivat silmäni herkullisten mokkapalojen ohjeeseen. Nämä olivat ensimmäisiä leivonnaisia, joita tein todella usein kavereiden ja siskoni kanssa ilman aikuisten avustusta. Kuitenkin edellisten mokkapalojen tekemisestä on ehtinyt vierähtää jo jonkin aikaa, joten päätin näiden olevan seuraava leipomisen kohde.
Huom! Tämä on alkuperäinen ohje kotitalouden kirjasta, ja tästä ohjeesta tulee vaalea taikina. Tämän postauksen lopussa olevissa vinkeissä kerron, kuinka saat tehtyä taikinasta mokkapaloille tyypillisen suklaataikinan.
Vuoallinen mokkapaloja
Pohja:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
100g margariinia tai voita
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
40 g sulatettua margariinia tai voita
2-3 rkl kylmää kahvia (oman maun mukaan)
3-4 dl tomusokeria
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
* Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen
* Voitele suorakaiteenmuotoinen vuoka
* Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi
* Sulata voi ja anna sen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää maito ja sulatettu voi vaahtoon
* Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja jauhot keskenään ja sekoita sitten taikinaan
* Levitä vuokaan ja paista 10-15 minuuttia
* Valmista kuorrutus; Sekoita rasva ja kahvi kulhossa
* Siivilöi joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi
* Otettuasi pohjan uunista anna sen jäähtyä kunnolla, sillä muuten kuorrute imeytyy taikinaan
* Levitä kuorrute pohjan päälle ja koristele halutessasi esimerkiksi strösseleillä tai kookoshiutaleilla
* Leikkaa sopiviksi paloiksi kun kuorrute on hieman jähmettynyt
Vinkkejä:
* Mikäli haluat tehdä pohjan suklaataikinasta, korvaa 2 rkl vehnäjauhoista kaakaojauheella
* Jos haluat valmistaa uunipellillisen mokkapaloja niin tee koko ohje kaksinkertaisena. Pelti kannattaa
peittää leivinpaperilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä :) Jätäthän kommentin!